Ideoita ja vinkkejä pihalle

« Back to Home

Mönkijä loistava apu pihatöihin ja harrasteisiin

Julkaistu

Mönkijät ovat nostaneet suosiotaan viime vuosina runsaasti, eikä ihme sillä viihdekäytön lisäksi ne sopii myös hyvin erilaiseen hyöty- ja apukäyttöön. Koonsa puolesta se mahtuu monenlaisiin paikkoihin ja kulku on helppoa vaikeissakin maastoissa. Voimaa myös siihen saa tarpeen mukaan, mutta myös perusmallilla pääsee hyvin eteenpäin ja saa tehtyä pihaa sekä muita askareita. Muun muassa Trapper-mönkijä on suosittu Suomessa. Seuraavassa lisää sen käytöstä ja käyttökohteista.

 

Pihatöihin

Kuten aiemmin todettu ketteryyden ja koon puolesta mönkijä sopii erinomaisesti erilaisiin pihatöihin. Se soveltuu eri lisäosia käyttämällä lumenauraukseen, mikä on ehkä Suomen oloissa se kaikista helpottavin tekijä kun ei tarvitse omin voimin aurata pihaa. On siitä apua pihalla myös moniin muihin töihin kuten maanmuokkaukseen, puusavottaan ja erilaisten asioiden kuljettamiseen. Siihen saakin monenlaista lisäosaa juurikin peräkuorman vetämistä sekä tavaroiden nostoa varten.  Maanmuokkaustehtäviin siihen voi ostaa muun muassa kultivaattoria, kyntöauraa, kaivinkonelisää. Lumitöitä varten siihen saa hankittua lanaa, auraa  ja lumilinkoa.

Paino voi olla tässä kohtaa oleellinen tekijä. Kevyempää menopeliä kannattaa suosia jos haluaa liikkua ketterästi, mutta jos sitä on tarkoitus käyttää kuljettamiseen, on painavuus hyvä asia.

 

Harrasteisiin

Onko sinulla harrasteita, jotka vaativat maastossa liikkumista? Varsinkin maastomönkijällä pääsee helposti liikkumaan erilaisissa maastoissa. Metsästys, marjastus sekä sienestys reissulle menopeliksi, tai vaikka rantakalastukseen jos haluaa kalapaikkaa vaihdella helposti.

Jos mönkijää on tarkoitus käyttää vaativaan maastoajoon, kannattaa pitää huoli ostovaiheessa että siinä on tarpeeksi tehoja. Melkein kaikissa mönkijöissä on nelitahtimoottori, mutta pienissä mönkijöissä saattaa olla kaksitahtimoottorikin. Maastoajossa olisi hyvä olla mukana myös vinssi, jos joutuu vahingossa jumiin kesken ajon.

 

Voiko mennä tielle

Se voiko mönkijälla liikkua tiellä riippuu mönkijän mallista. Tieliikenteeseen rekisteröidyllä ja kuin myös traktorimönkijällä voi ajaa yleisellä autotiellä. Näitä ovat esimerkiksi katumönkijä ja mopomönkijä. Maastomönkijällä on sallittua vain ylittää tie, jos sen etenemisen kannalta on välttämätöntä. On siis hyvä miettiä tarkkaan hankintavaiheessa onko tarvetta myös liikenneajoon.

 

Minkälaiset renkaat

Renkaat valitaan luonnollisesti maastoon sopivaksi. Jos on tarkoitus käyttää mönkijää tasaiseen ajoon, kannattaa valita maatieajoon sopivat renkaat sekä matalailmanpaine helpottaa ajoa. Maastoajoon tulee valita karkeat ja leveät renkaat. Mönkijöitä myy esimerkiksi: Akix Mäntynummi Oy.


jaa